Olen seurakunnassa yrittänyt aina silloin tällöin ehdottaa nuorteniltoihin musiikkitarjonnan monipuolistamista ja genrevalikoiman laajentamista nykyisestä rock- ja pop-pohjaisesta ylistysmusiikista myös muiden tyylien käyttämiseen. Mielestäni on nuorten aliarvoimista ja massoittamista soittaa vain tietyn tyyppisiä biisejä nuorten illoissa. Itse tykkään kovasti virsistä eri tavoin sovitettuina, enkä voi ymmärtää, että miksi niitä ei voisi ottaa mukaan ohjelmistoon osaltaan monipuolistamaan musiikillista tarjontaa.
Olen näitä asioita ehdottaessani palautetta, että "ne on niin synkkiä ja ankeita..." jne. Minä en vain pysyt käsittämään sitä, että mitä tällaisen palautteen antaja niissä kuulee. Mielestäni esimerkiksi Kiitos sulle Jumalani armostasi kaikesta pitäisi ehdottomasti sisällyttää nuorteniltojen biisilistaan. Se on menevätempoinen kiitoslaulu, eikä mielestäni säveleltään lainkaan ankean kuuloinen.
Sen sijaan tyhjää hokevat "Yes lord, yes Lord, yes yes Lord" -renkutukset voisi heivata yksinkertaisesti tunkiolle. Kuin myös rasittava ja sävelpohjaltaan köykäinen Rauhanruhtinas. Ymmärrän kyllä, että se biisi on tehty siihen aikaan, kun kännykkään sai tilattua Säkkijärven Polkan tilalle muita samantyylisiä piipityksiä, mutta sävellyksenä se on silti ihan hirveä renkutus, joka saa aikaan vain infernaalista päänsärkyä.
Ja tarviiko niitä biisejä oikeesti toistaa ihan loputtomiin? Eikö riitä, että lauletaan laulu alusta loppuun ja siirrytään seuraavaan? On enempi sääntö kuin poikkeus, että jokainen biisi vedetään vähintään 2-3 kertaa läpi ennen vaihtoa.
Tietysti näissä nykyisissä ylistysbiiseissä on helmiäkin mukana ja haluan seurakuntien musiikeista vastaavia niitä soittamaan, mutta haluan myöskin kannustaa teitä laajentamaan käsitystänne ylistyksestä ja siihen liitettävästä musiikista. Oma suosikkini nykybiiseissä on Petri Kososen Kunnia on Herran, mitä mielestäni kuulee aivan liian harvoin. Ertyisesti kohta "Tuhkasta nostit / Timantiks teit / Sain sydämen uuden / sait luottamuksein / En häpeä enää / En julistaa pelkää / Kertoa tahdon tarinani." on minulle henkilökohtaisesti aivan äärettömän tärkeä ja jokainen minun henkilöhistoriaani tunteva varmasti ymmärtää, että miksi.
Siunausta kaikille!
-Antti-
Tässä kohdassa en voi olla mainostamatta asiaa sivuavaa bloggaustani: http://helluntailainen.blogspot.fi/2013/08/jumalan-kohtaaminen-ylistys-tilana-ja.html
VastaaPoistaItse en kyllä kovin kovaan ääneen kritisoisi Rauhanruhtinasta biisinä. Heikkilä on sen verran minua suurempi säveltäjä, että hänen tuotoksiaan en kauhean mielelläni leimaa "sävelpohjaltaan ohueksi". On totta, että soinnutus perustuu muistaakseni simppeliin kvinttikiertoon ja kadenssiin, mutta mielestäni varsin toimivalla tavalla. Siinä voi käydä vähän samaa kuin Nirvanan pojille: jossakin vaiheessa Smells Like Teen Spiritin soittaminen alkoi varmasti puuduttaa, kun sen oli kuullut viiteentoistatuhanteen kertaan.
Virsien kohdalla kyseessä lienee makukysymys: joku tykkää, joku ei. Se voi kertoa myös iästä. Kun oma partani on alkanut pidentyä, virret ovat alkaneet maistua eri tavalla. Sitä on vaikea kieltää, että monet virret ovat perinteisellä piano/urkurouskutussävellyksellä ja mullikuoroveisuulla synkkiä ja ankeita. Vähän vain uudelleensovitusta, niin niistä tulee sangen mainioita.
Muuten, toinenkin toiveesi kertoo aika paljon iästäsi: kaipaat sitä musiikkia, jota soitettiin, kun olit nuori/tulit uskoon. Tämä on aika normaali ja universaali piirre. (Kuuntelet todennäköisesti pappana sitä musiikkia, mitä kuuntelit teininä) On hauska katsoa kokouksissa, että kun nuorten ylistysbändi vetää Petrus Ahosta, kaikki viisitoistakesäiset ovat pystyssä, mutta kun lauletaan Hengen voimaa tai Nimeäsi Jeesus, niin vanhempi väki on ylhäällä kädet pystyssä. Kaipaamme aina nuoruutemme lauluja.