Mutta mitä Raamattu oikeasti sanoo pedon merkistä?
Ja se saa kaikki, pienet ja suuret, sekä rikkaat että köyhät, sekä vapaat että orjat, panemaan merkin oikeaan käteensä tai otsaansa,
ettei kukaan muu voisi ostaa eikä myydä kuin se, jossa on merkki: pedon nimi tai sen nimen luku.
Tässä on viisaus. Jolla ymmärrys on, se laskekoon pedon luvun; sillä se on ihmisen luku. Ja sen luku on kuusisataa kuusikymmentä kuusi. (Ilm 13:16-18)
Viime vuosina on lehdistössä ollut juttuja, kuinka pankkikortin korvaava mikrosiru tullaan asentamaan ihmisen käteen ja sillä olisi sitten helppo maksaa kaupassa. Mielestäni ongelma tässä uskovien mikrosirutulkinnassa tulee siinä kohtaa kun Raamattu kuitenkin sanoo, ettei kukaan voisi ostaa, eikä myydä ilman tätä merkkiä. Kuitenkin tämä pankkikorttisiru mahdollistaisi vain ostamisen. Eli toiseen suuntaan tapahtuva kaupankäynti jäisi kokonaan tämän merkin ulkopuolelle.
Toisekseen uskovia on joskus peloteltu rokotuksen yhteydessä tapahtuvasta huomaamattomasta sirutuksesta. Mielestäni tämäkään kohta ei täsmää yhteen Raamatun kanssa, joka puhuu sirun ottamisesta aktiivisena tapahtumana, eli sitä ei voi saada kehoonsa tietämättään.
Mikä pedon merkki sitten todellisuudessa on? Raamatussa Jumala käskee israelin kansaa sitomaan käskynsä merkiksi otsaansa ja käsiinsä (5. Moos 6:6-9). Itse uskon pedon merkin olevan irvikuva tästä Jumalan säätämyksestä. Sitä en tiedä onko se käytännössä jotain nykyteknologiaan liittyvää, vai onko se vaan kuvainnollista tekstiä, enkä lähde sitä sen kummemmin arvailemaankaan. Tällä blogikirjoituksella haluan kuitenkin vain poistaa sellaista turhaa pelonsekaista mystiikkaa, mitä tähän aiheeseen paljolti liittyy.
Oma kantani aiheeseen on vähän sellainen savolainen, että "voehan tuo ollannii, mut voehan olla olemattannii". Eli en hirveästi usko mihinkään spekulaatioihin mikrosirusta, mutta en kuiteskaan ottaisi itselleni mitään ihon alle istutettavaa implanttiakaan.
Siis eihän kyseessä olisi pankkikortti, vaan henkilökortti! Ilman henkkareita ei voi ostaa, eikä myydä, eikä paljon muutakaan! Ihmisen nimi = nimi henkkareissa. Ihmisen luku = henkilötunnus. 666 on ehkä antikristuksen henkilötunnuksessa? Näin olen ainakin kymmenen vuotta uskonut, enkä ole lainkaan kallellaan kristinuskoon, vaikka olen ihan todistetustikin ilmestyskirjaa opiskellut.
VastaaPoista