maanantai 8. syyskuuta 2014

Prosessoitu ruoka on Jumalan pilkkaa?


Nykyään julkaistaan yhä enenevissä määrin tutkimuksia siitä kuinka ennen terveelliseksi luultu vähärasvainen ja pitkälle jalostettu ruoka onkin itseasiassa syypää moniin nykypäivän kansansairauksiin. Tässä blogitekstissäni pohdin sitä, onko teollisesti käsitelty ruoka itse asiassa ihmisen keskisormen näyttämistä Luojalleen. Sitä ei kannata ottaa absoluuttisena tai teologisena totuutena. Tämä blogiteksti on vain minun oman pitempiaikaisen pohdinnan tulos.

Ensiksi haluaisin lähteä avaamaan tätä kysymystä siltä kantilta, että onko kysymyksessä asetelma, jossa luotu tietää Luojaansa paremmin mitä hänen tulee syödä? Onko kysymyksessä jo syntiinlankeemuksessa saatanan "lupaama" asetelma siitä, että teistä tulee Jumalan kaltaisia. Jumala loi ihmiselle täydellisen ravinnon, joka oli sangen hyvää, mutta ihminen päättikin syntiin langenneena tietää paremmin.

Toisekseen, jos väärä ruokavalio sairastuttaa ihmisen, niin onko sitten niin, että kun sairaudet tulivat maailmaan synnin seurauksena, niin jos ja kun prosessoitu ruoka aiheuttaa ihmisille erinäisiä sairauksia, mitä teollisesti käsittelemätön ruoka ei aiheuta, niin onko sitten niin, että teollisesti käsitelty ruoka on yksinkertaisesti syntiä.

En tarkoita tällä blogilla syyllistää ketään, vaan lähinnä pohdiskelemaan sitä, että onko ruokateollisuuden ja THL:n masinoimat väitteet prosessoidun ruoan terveellisyydestä vain sama valhe uudessa muodossa, joka kerrottiin ihmiselle jo aikoinaan paratiisissa.

Mielestäni on vastuutonta valehdella ihmisille, että rasvattomat/vähärasvaiset, aspartaamilla makeutetut ja E-koodeja pullollaan olevat ruoat olisivat jotenkin parempia kuin aito tavara.

Ei muuta kuin hyvää ja luomuruokapitoista syksyä kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti