Olen seurakunnassa yrittänyt aina silloin tällöin ehdottaa nuorteniltoihin musiikkitarjonnan monipuolistamista ja genrevalikoiman laajentamista nykyisestä rock- ja pop-pohjaisesta ylistysmusiikista myös muiden tyylien käyttämiseen. Mielestäni on nuorten aliarvoimista ja massoittamista soittaa vain tietyn tyyppisiä biisejä nuorten illoissa. Itse tykkään kovasti virsistä eri tavoin sovitettuina, enkä voi ymmärtää, että miksi niitä ei voisi ottaa mukaan ohjelmistoon osaltaan monipuolistamaan musiikillista tarjontaa.
Olen näitä asioita ehdottaessani palautetta, että "ne on niin synkkiä ja ankeita..." jne. Minä en vain pysyt käsittämään sitä, että mitä tällaisen palautteen antaja niissä kuulee. Mielestäni esimerkiksi Kiitos sulle Jumalani armostasi kaikesta pitäisi ehdottomasti sisällyttää nuorteniltojen biisilistaan. Se on menevätempoinen kiitoslaulu, eikä mielestäni säveleltään lainkaan ankean kuuloinen.
Sen sijaan tyhjää hokevat "Yes lord, yes Lord, yes yes Lord" -renkutukset voisi heivata yksinkertaisesti tunkiolle. Kuin myös rasittava ja sävelpohjaltaan köykäinen Rauhanruhtinas. Ymmärrän kyllä, että se biisi on tehty siihen aikaan, kun kännykkään sai tilattua Säkkijärven Polkan tilalle muita samantyylisiä piipityksiä, mutta sävellyksenä se on silti ihan hirveä renkutus, joka saa aikaan vain infernaalista päänsärkyä.
Ja tarviiko niitä biisejä oikeesti toistaa ihan loputtomiin? Eikö riitä, että lauletaan laulu alusta loppuun ja siirrytään seuraavaan? On enempi sääntö kuin poikkeus, että jokainen biisi vedetään vähintään 2-3 kertaa läpi ennen vaihtoa.
Tietysti näissä nykyisissä ylistysbiiseissä on helmiäkin mukana ja haluan seurakuntien musiikeista vastaavia niitä soittamaan, mutta haluan myöskin kannustaa teitä laajentamaan käsitystänne ylistyksestä ja siihen liitettävästä musiikista. Oma suosikkini nykybiiseissä on Petri Kososen Kunnia on Herran, mitä mielestäni kuulee aivan liian harvoin. Ertyisesti kohta "Tuhkasta nostit / Timantiks teit / Sain sydämen uuden / sait luottamuksein / En häpeä enää / En julistaa pelkää / Kertoa tahdon tarinani." on minulle henkilökohtaisesti aivan äärettömän tärkeä ja jokainen minun henkilöhistoriaani tunteva varmasti ymmärtää, että miksi.
Siunausta kaikille!
-Antti-
sunnuntai 26. tammikuuta 2014
Kieltääkö Jumala curlingin?

Mutta avataanpas tätä juttua hieman:
Johannes 8:7:ssä tilanne oli se, että fariseukset olivat raahaamassa haureudesta kiinni jäänyttä naista tuomittavaksi kuolemaan kivittämällä Mooseksen lain mukaan ja Jeesus puolustaa tätä naista tältä ilmeisen väärältä tuomiolta ja osoittaa hänelle armollisuutta. En nyt ota tässä yhteydessä kantaa itse kyseisiin tapahtumiin Raamatussa, josta on käyty ja tullaan käymään kymmeniä, ellei satoja erilaisia teologisia seminaareja ja kirjoitettu lukemattomia kirjoja.
Haluan vain todeta sen, että kyseisellä, eikä millään muullakaan, Raamatun kohdalla ei voida perustella curlingin, eikä minkään muunkaan pelin kieltämistä. Lisäksi erilaiset harrastustoiminnot ovat hieno mohdollisuus uskovaisille kohdata uskosta osattomia ja toimii oivana mahdollisuutena kertoa heille Jeesuksesta.
torstai 2. tammikuuta 2014
Blogi avattu
Päätin alkaa kirjoittamaan blogia seurakuntaelämästä ja koska olen hengelliseltä taustaltani helluntailainen, niin tulen tässä blogissani ruotimaan asioita lähinnä helluntailaiselta/vapaakristilliseltä katsantokannalta.
Blogini tulee sisältämään paljon jupinaa minua seurakuntaelämässä kaihertavista asioista, sekä myöskin iloisia juttuja aina kun siihen tulee aihetta.
Olet sydämellisesti tervetullut vihastumaan ja ihastumaan!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)